Sis. mainoslinkin.
tiistai 21. toukokuuta 2013
Outfit 190513
Sunnuntaina oli ihanan kesäistä. Heräsin pirteänä uuteen päivään, vaikka lauantaina venähtikin pikkutunneille. Sää oli niin kutsuva että sisälle ei vain voinut jäädä. Päivällä päätinkin käväistä eräässä ystävämyynnissä joka järjestetään viitisen kertaa vuodessa. Viime kerrat ovat jääneet väliin joten nyt halusin ehdottomasti käydä kurkkaamassa löytyisikö jotain kivoja löytöjä. Kyllähän niitä löytyi! ;)
Aluksi ostin muutaman hauskan värisen huivin muutamalla eurolla kappale. Pari euroa kipale!? Eli melkein ilmaiseksi kuin olisi saanut. Kiertelin ja pyörin joka kolkan läpi kunnes saavuin viimeiseksi Ritva Fallan pisteen luokse. Liikkeen ulkopuolella roikkui rekillinen vaatteita jotka vilkaisin ohimennen läpi. Käteen tarttui pehmeältä ja silkkiseltä tuntuva laskostettu vihreä hame. Ihana vihreä hame. Kokeilin tätä silkkistä ihanuutta päälleni ja se istui kuin valettu. Kuvittelen vain mielessäni kuinka ihanasti se liehuisi lämpöisessä kesätuulessa.
Hame on kuulemma yksittäinen mallikappale jota ei ole koskaan tehty enempää kuin se yksi. Nyt olen sen yksinäisen kappaleen onnellinen omistaja. Myös lompakkoni oli onnellinen kun hintalapussa luki 10€.
Hame Ritva Falla
Takki Therapy (NYC)
Toppi & aurinkolasit Gina Tricot
Kengät Zara
Kaulakoru itse tehty
Laukku vanha
maanantai 20. toukokuuta 2013
Festariasuja...
Sis. mainoslinkkejä.
Tunnisteet:
inspiraatio,
vaatteet
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Loving the style
Musta ja valkoinen toimii aina täydellisesti yhteen. Tämän asun voisin kuvitella laittavani kaupungille shoppailureissulle tai vaikka iltamenoihin. Less is more.
Nahkahousut ovat muuten olleet hakusessa jo monta kuukautta. Kertokaas mistä löytyisi? Ei ole osunut silmiin yhtikäs missään.
Tunnisteet:
inspiraatio,
tyyli
lauantai 18. toukokuuta 2013
Huh hellettä
En ole tainnut vieläkään oikein tajuta, että kesä on nyt todella saapunut myös tänne Suomen kamaralle. Eilen lähdin nimittäin pitkissä housuissa, pitkähihaisessa paidassa sekä nahkatakissa ulos. Tulipas aikas kuuma niin paksuissa vetimissä. Jatkossa taidan alkaa katsomaan enemmän lämpömittaria enkä ala arvailemaan onko ulkona kuuma vai kylmä.
Housut Zara
Paita Vero Moda
Viikonloppuna lähdetään juhlimaan kesän alkua. Halusin asun olevan juhlava joten pengoin kaapista pikkumustan ja valkoisen bleiserin. Näillä mennään. Mitäs tykkäätte? Kuvia asusta päällä tulossa myöhemmin.
Tunnisteet:
päivän asu,
vaatteet
perjantai 17. toukokuuta 2013
Parveke
Olen ehkä maailman huonoin kasvien omistaja. Jostain syystä en saa moniakaan horsmia kauaa kukoistamaan ennen niiden viimeistä päivää. Ehkä kastelen liikaa, ehkä liian vähän. Auttaisiko jos niille juttelisi? Tai ehkä en vain osaa.
Ostin parvekkeelle muutama viikko sitten uusia tyynyjä ja viltin. Lexingtonin tyynyliina on Stockmannilta, loput tyynyt löysin Indiskalta sattumalta. Pelkillä uusilla tekstiileillä saa niin paljon vaihtelua sisustamiseen ja varsinkin parvekkeelle.
Tiistaina haettiin kasvit täksi kesäksi parveketta koristamaan. Yritin valita kukat sen mukaan että ne kestäisivät mahdollisimman hyvin kuumuutta ja aurinkoa, sillä meidän parveke on erittäin lämpöinen kesällä. Monet kerrat on jouduttu kiikuttamaan kuivuneita kasveja roskikseen kun eivät ole kestäneet partsilla. Paitsi yhtenä kesänä tomaatti kasvoi ehkä vähän liiankin innokkaasti ja otti kaiken irti helteisestä kesästä. Silloin päästiin jopa nauttimaan oman sadon antimista.
Tiistaina haettiin kasvit täksi kesäksi parveketta koristamaan. Yritin valita kukat sen mukaan että ne kestäisivät mahdollisimman hyvin kuumuutta ja aurinkoa, sillä meidän parveke on erittäin lämpöinen kesällä. Monet kerrat on jouduttu kiikuttamaan kuivuneita kasveja roskikseen kun eivät ole kestäneet partsilla. Paitsi yhtenä kesänä tomaatti kasvoi ehkä vähän liiankin innokkaasti ja otti kaiken irti helteisestä kesästä. Silloin päästiin jopa nauttimaan oman sadon antimista.
Muratti on yksi lempparii kasveista parvekkeella. Se on kestävä ja tuo kivaa vihreyttä. Villiviini kasvaa kesällä pitkin säleikköä. Nyt se on vielä talviunilla. Josko se siitä heräilisi vähitellen.
Yrttejä aion vielä hankkia lisää jossain vaiheessa. Onko muut jo ostelleet kesäkukkia?
Toivottavasti saan nämä yksilöt elämään tämän kesän yli...
torstai 16. toukokuuta 2013
Kampauksia kevään juhliin
Ehkä olet jo hankkinut tulevaan juhlakauteen sopivat vaatteet ja asusteet, mutta oletko miettinyt miten hiukset laittaisit?
Kampaus viimeistelee juhlatyylin. Kokosin omia suosikkeja tämän kevään ja kesän kampaustyyleistä. Mikä kampaus on oma lemppari?
Tunnisteet:
hiukset,
kampaukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











































